Capnova 19 vuotta

Capnova 19 vuotta

Capnova täyttää tänään 12.6.2019 19 vuotta. Paljon on tapahtunut sen jälkeen, kun vuonna 2000 aloitimme taipaleemme myymällä webhotelleja ja verkkotunnuksia sekä tekemällä pienimuotoisesti kotisivuja.

Matka kokonaisvaltaiseksi IT-kumppaniksi

Paljon on vettä virrannut Tammerkoskessa sen jälkeen, kun vuonna 2000 aloitimme taipaleemme myymällä webhotelleja ja verkkotunnuksia sekä tekemällä pienimuotoisesti kotisivuja.

Ensimmäisten toimintavuosien aikana ohjelmistokehitys näytteli myös isoa roolia tekemisessä, kun Capnovan muutama työntekijä koodaili erilaisia tietojärjestelmiä mm. yliopistomaailmaan.

Reilu 10 vuotta sitten tapahtui kuitenkin Capnovan historian ensimmäinen iso päätös, kun ohjelmistoliiketoiminta myytiin pois ja päätettiin keskittyä puhtaasti Hosting-palveluihin.

2007 mukaan astuivat virtuaalipalvelimet ja hiljalleen webhotelliasiakkaiden rinnalle alkoi löytyä myös hieman isompia palvelinasiakkaita.

Merkittävä loikka kohti ammattimaisempaa IT-asiantuntijayritystä otettiin vuonna 2011, kun rakennettiin oma konesali Tampereelle, Klingendahlin täysin remontoituun tehdaskiinteistöön. Asiakaskoot jatkoivat kasvamistaan, uutta henkilöstöä rekryttiin muutaman kaverin verran ja osaamista kasvatettiin erilaisten koulutusten ja sertifiointien kautta.

2014 palkattiin ensimmäinen täysipäiväinen myyjä tilanteeseen, jossa Capnovan silloinen isoin asiakas (n. 25% liikevaihdosta) oli ostettu ulkomaisen yrityksen toimesta. Uusi omistaja ilmoitti, että kaikki Capnovalla olevat palvelut siirretään heidän konesaleihinsa Englantiin. Melkoinen pähkinä siis purtavaksi.

Tämä asiakaspoistuma oli kuitenkin nykyisen toiminnan yksi tärkeimmistä tapahtumista, sillä tuolloin viisi vuotta takaperin oli pakko aktivoitua tosissaan pohtimaan sitä mitä ja kenelle Capnovan palveluita tulisi aktiivisesti tarjota.

Mitä ilmeisimmin ainakin osa silloisista toimenpiteistä oli osuvia, sillä nyt vuonna 2019 liikevaihtomme tulee olemaan noin kolminkertainen vuoteen 2014 verrattuna ja henkilöstöäkin toimistollamme ahkeroi jo 12 osaajan verran.

Capnovan liiketoiminta nykypäivänä

Suurin muutos viimeisen reilun parin vuoden aikana on ollut Capnovan koko toiminnan pöyhiminen tekniikan, tuotannon, myynnin, markkinoinnin sekä johtamistapojen osalta.

Kokonaisvaltaisen läpikäynnin tuloksena yhteinen päätöksemme oli luottaa historian valossa eniten asiakastyytyväisyyttä tuottaneisiin peruspilareihimme, eli erittäin toimiviin teknisiin palveluihin yhdistettynä Suomen parhaaseen ja nopeimpaan asiakaspalveluun.

Mutta ensimmäistä kertaa asiakas nostettiin tietoisesti kaiken toiminnan keskiöön, ja jokainen uusi muutos, palvelu, ratkaisu tai toimintapa alettiin suunnitella siten, että muutoksen on tuotettava arvoa asiakkaalle.

Tämän seurauksena Capnovan liiketoiminta nykypäivänä jakautuu kahteen osa-alueeseen, jossa toisessa tuotetaan asiakkaille yhdeltä luukulta kaikki asiakkaan tarvitsemat IT-palvelut, kuten; toimistoratkaisut, yhteyspalvelut, IT-tuki ja palvelinratkaisut. Kokonaisedullisesti, joustavasti ja osaavasti, ilman ”piikki auki”-fiilistä.

Toinen toimintamme osa-alue käsittää erittäin spesifien, kompleksisten ja liiketoimintakriittisten asiakkaiden tarpeiden ratkaisemista. Näitä ovat tilanteet, jossa asiakkaan dataa ei saa missään tilanteessa hävitä. Kyseessä voi olla myös asiakkaan tarve DraaS-/SaaS-/PaaS-/IaaS-palvelulle, jonka on toimittava aina ja kaikkialla. Kriittisimmässä tapauksessa kyseessä voi olla myös tarve toteuttaa sellainen ratkaisu, jossa palvelun saatavuuden tulee olla 100%, koska palvelun downtime voi viedä ihmishenkiä.

Vuosien myötä asiakaskokomme ovat kasvaneet hyvien asiakaskokemusten ja osaamisemme uskottavuuden nousun myötä siten, että toimimme kokonaisIT-kumppanina jo usealle 20-150 henkeä työllistävälle yritykselle sekä toteutamme liiketoimintakriittisiä palveluita keskisuurille ja suuryrityksille. Liiketoimintakriittisten palveluiden osalta asiakkaaksi olemme onnistuneet saamaan jo neljä pörssiyritystäkin, joka on hieno merkki siitä, että isotkin yhtiöt uskaltavat luottaa meidän kokoiseen toimijaan.

Tulemme jatkamaan valitsemallamme tiellä tavoitteenamme kasvaa tulevina vuosina ensin Pirkanmaan ja sitten koko Suomen parhaaksi IT-kumppaniksi, jolta saa kaikki yrityksen tarvitsemat perustietotekniikan palvelut sekä myös ratkaisut liiketoimintakriittisimpiin haasteisiin yhdeltä joustavalta, luotettavalta ja aina asiakkaan parasta etua ajavalta yhteistyökumppanilta.

Kiitos näinä vuosina matkassa mukana olleille asiakkaillemme!

Mikko Vilppula
CEO
Capnova Oy
040 679 2483
mikko.vilppula@capnova.fi

Jaa ihmeessä muillekin: