Esittelyssä harjoittelijamme Casper

Esittelyssä harjoittelijamme Casper

Oletko miettinyt millaisia persoonia Capnovan asiantuntijat oikein ovat? Haluamme tutustuttaa teidät työntekijöihimme vapaamuotoisen haastattelun myötä.

Capnovalainen: Esittelyssä harjoittelijamme Casper

Kevään ajan meillä on ollut kaksi harjoittelijaa Tampereen ammattikorkeakoulusta. Tulevat tradenomit opiskelevat Tietojenkäsittelyn koulutusohjelmassa tietoverkkopalveluja. Sohva sai luvan väistyä tieltä, kun harjoittelijoille (ja heidän lukuisille näytöilleen) raivattiin tilaa toimiston kulmaukseen.

Harjoittelijamme Casper toteutti ensin projektin Capnovalle ja hakeutui sen jälkeen suorittamaan myös opintoihin sisältyvän 5 kuukauden harjoittelujaksonsa meille. Ennen harjoittelua Casper on toiminut mm. IT-lähituessa ja verkkotehtävissä, joten ihan kylmiltään IT-yritykseen ei tarvinnut hypätä.

Lue vapaamuotoisesta haastattelusta mistä koulussa opitusta taidosta Casper on hyötynyt harjoittelun aikana eniten ja mikä on ollut parasta työssä Capnovalla.

1. Millä nettisivuilla vierailet päivittäin? Perustelut?

Tällä hetkellä eniten käytössä on Inara.cz & EDSM.net jotka liittyy Eliten universumiin.

Yleisesti eniten käytetyin reddit.com ”Internetin etusivu”.

2. Mikä on puhelimesi soittoääni?

Oletussoittoääni eli Nokia Tune.

3. Mikä puhelin sinulla on? (Malli ja väri)

Nokia 7.1 Sininen.

4. Mikä on ensimmäinen asia mitä teet, kun saavut työpaikalle?

Keitän vettä.

5. Mikä on parasta työssäsi?

Töiden monipuolisuus, uusien asioiden oppiminen, tekniikka.

6. Mitä koulussa opittua taitoa olet tarvinnut eniten työssäsi?

Tietoverkkotaitoja.

7. Mikä on erikoisin taitosi?

Pois lukien kova kiinnostus kaikkeen tekniikkaan olen myös aika kova saunomaan.

8. Lapsuuden haaveammattisi?

Astronautti.

9. Mikä supersankari/sarjakuvahahmo olisit?

Elon Musk.

10. Mitä kuuntelet työmatkallasi?

Power metallia, jos on kuulokkeet mukana.

11. Monelta herätyskellosi soittaa yleensä arkiaamuisin?

6:40

12. Mitä tekisit, jos voittaisit Eurojackpotissa?

Jatkaisin samaan tapaan kuin nytkin, niin arkirytmi säilyy. Laitteisto vaihtuisi vähemmän techsupportMacGyver tyyliseksi.

13. Mikä on mottosi?

Ai tää toimii näin…

14. Mikäli saisit valita vapaasti, missä asuisit (muualla kuin Suomessa)?

Uudessa-Seelannissa.

15. Minkälaisista asioista työpäiväsi koostuu?

Projektityöstä, asiakaspalvelusta, ylläpitotehtävistä, tutkimisesta ja oppimisesta.

16. Minkä teknisestä laitteesta/puhelimen sovelluksesta et missään nimessä luopuisi?

Tietokoneesta. On hyvin hankala tehdä mitään enemmän teknistä ilman sitä.

17. Lempimeemisi tai -sanontasi?

Kuvassa Capnovan System Administrator Hannu

18. Jos olisit eläin, mikä eläin olisit? Perustele lyhyesti.

Pöllö. Se on yöeläin.

19. Kuvaile Capnovaa 5 sanalla.

Asiakasläheisiä IT-ratkaisuja mukavoittamaan jokapäiväistä arkea.

20. Mitä teet mieluiten vapaa-ajalla?

Ylläpidän omia kotiautomaatioita, lentelen virtuaaliavaruusaluksilla tai katson sci-fi sarjoja/leffoja.

21. Minkälainen tyyppi olet? Kuvaile muutamalla sanalla.

Rento ja tekniikasta kiinnostunut.

22. Mikä on irc-nickisi?

Nicki vaihtelee hyvin paljo piireittäin.

23. Jos sinun pitäisi valita ikä, joka sinulla olisi loppuelämäsi, mikä se olisi?

Jos tätä katsotaan muutaman vuoden päästä uudelleen.

24. Yö vai aamu?

Yö.

25. Mitä sarjaa/TV-ohjelmaa katsoit viimeksi? / Minkä elokuvan katsoit viimeksi?

The Expanse, War for the Planet of the Apes

26. Kahvi vai tee?

Tee.

27. Mikä on lempiviikonpäiväsi?

Torstai.

28. Jos sinun pitäisi valita ainoastaan yksi kirja, jonka saisit lukea elämäsi aikana, mikä se olisi?

Käykö Library of Babel?

Jaa ihmeessä muillekin: